Skip to content

Merja Meripaasi

Hymyilevä ja sosiaalinen Merja viihtyy ryhmäliikunnan parissa. Erityisen mielekkääksi hän kuvailee erilaiset tanssilliset tunnit, kuten Zumban. Kaavoihin kangistumiseen Merja ei kuitenkaan suostu: kymmenisen vuotta sitten hän osallistui juoksukouluun vailla minkäänlaista aiempaa juoksuharrastuneisuutta. Elokuussa 2016 hän lähti mukaan Voiton pienryhmävalmennukseen, eikä ole katunut hetkeäkään. ”Nimitämme valmennusryhmäämme Joonaksen tytöiksi”, Merja nauraa. ”Vaikka valmennus on jo päättynyt, pidämme silti tiiviisti yhteyttä ja käymme yhdessä salilla”.

Merja kokee Voittolaisuuden merkitsevän liikunnan lisäksi myös sosiaalista yhteisöä. Uusia ystäviä hän on saanut esimerkiksi ryhmäliikuntatuntien alkua odotellessa. ”Suurin osa jumppakavereista on lasteni ikäisiä, mutta se ei ole koskaan haitannut.  Omaan itseen täytyy suhtautua realistisesti, mutta ei liian kriittisesti”. Merja kertoo.

Hyvinvoinnin Merja kertoo löytävänsä tavallisesta arjesta. ”Jos joku kysyy kuulumisia, tuntuu hyvältä vastata, että kuuluu ihan tavallista”, parantumattomaan sairauteen sairastunut nainen kertoo. Vaikka sairaus on asettanut omat rajoitteensa, Merja ei ole antanut sen lannistaa.

”Elämä on kaiken kaikkiaan rikkoutuva laji. Kenellekään ei ole annettu takuita, että elämästä selviää ongelmitta.”

Liikunta, perhe, ihmissuhteet sekä työ tuovat iloa ja väriä hänen elämäänsä. ”Elämän ei tarvitse olla tiukkapipoista, sillä elämä itsessään on voitto”.

Teksti ja kuva Minna Kumpulainen

 

Tutustu valmennuksiimme ja ota yhteyttä!


Personal training

räätälöityä valmennusta juuri Sinulle

Lue lisää..


Duo-valmennus

valmennusta sinulle ja kaverillesi

Lue lisää..


Voittoryhmä-valmennukset

valmennusta suosituissa pienryhmissä

Lue lisää..


Yritys-valmennus

valmennusta yritysporukalle

Lue lisää..

Liikuntakeskus Voitto

Terminaali

Tyrnäväntie 16
90400 Oulu

p. 044 988 0777
info@liikuntakeskusvoitto.fi

Jos sähköpostiisi ei vastata yhden arkipäivän viivellä, niin jotain on pielessä. Tarkista roskapostisi ja soita meille tarvittaessa!

 

© Liikuntakeskus Voitto
www: WebWire

 

Avoinna
ma–su klo 05–23

Asiakaspalvelu
ma–to klo 15–19
pe klo 11–14

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Tilaa uutiskirje!

Sähköpostiosoite