Skip to content

Hankien kaiku!

Moikka!

Hiihto. Tuo suomalaisten niin suuresti rakastettu, mutta myös suuresti vihattu laji. Itse olen kuulunut lajin vihaajiin vielä joitakin vuosia sitten. Nykyään tosin suhtautumiseni alkaa kääntyä lemmen puolelle. Itselle ja varmasti monelle muullekin negatiivinen kuva hiihdosta on tullut peruskoulun pakollisista hiihtokerroista sekä kisoista. Muistan hyvin, että ei se hiihto ollut yhtään kivaa lainavehkeillä, joiden pohjassa oli joko 5cm ladun pohjalta tarttunutta lunta tai suksi ei pitänyt lainkaan, vaan lipsui kuin palasaippua märissä käsissä.

Käännekohta omassa hiihtoharrastamisessa tuli, kun pääsin kummieni kanssa pääsiäisen aikaan Ylläkselle hiihtämään. Vuosi olisiko ollut 2010? Siellä hiihtäminen tuntui ensi kertaa… Mukavalta! Kelit olivat uskomattomat ja välineet paremmat kuin koulun tarjoamat hikilaudat. Silloin ajattelin, että ”ehkä tulen toistekin”. Vuosia kului, etten koskenut suksiin muulloin kuin armeijassa. Silloinkaan hiihtäminen ei ollut mitään herkkua, muttei mitään pakkopullaakaan. Pääasia että pääsi eteenpäin. Armeijan jälkeen suksiin ei tullut taaskaan koskettua, mutta ajatus Ylläksen hiihtoladuista oli jäänyt alitajuntaan.

Vuonna 2017 syksyllä heitin tyttöystävälleni ajatuksen ilmoille omien suksien ostamisesta. Jonkin aikaa tuumimme ja päätimme ostaa molemmille omat sukset Limingantullin Prisman asiakasomistajapäiviltä! Itse en juurikaan hiihdon tekniikkaa osaa - varsinkaan luistelua - joten päädyimme ostamaan viimevuoden mallin pitokarvapohjasukset. Oli hieman hassua omistaa elämänsä ensimmäiset sukset, jotka oli ostettu syyskuussa ja hiihtokauden alkuun oli vielä monta kuukautta. :D

Mutta nythän asia oli selvä! Minulla on sukset, joten minun on hiihdettävä edes kerran ja voi pojat! Ikinä ei ole hiihto ollut niin mukavaa kuin se oli nyt! Viime talvena tuli hiihdettyä lähinnä Iinatin kuntoladulla, mutta ehdoton hiihtokauden huipentuma oli jälleen Ylläksen hiihtoladut! Pääsimme tyttöystäväni kanssa jälleen kummieni matkassa
Ylläkselle pääsiäisenä. Kelit ja ladut olivat jälleen aivan uskomattomat. Nyt viimeistään suhteeni hiihtoon oli muuttunut vihasta rakkauteen.

Itsellä, kuten mainitsin, ei juurikaan ole minkäänlaista tekniikkaa hiihdossa. Tärkeintä on, että siitä mitä on tekemässä, tulee hyvä mieli ja pääsee nauttimaan ulkoilmasta. Kannustankin siis kaikkia ennakkoluulottomasti antamaan hiihdolle uuden mahdollisuuden! Koin itselleni sopivaksi hetkeksi kertoa suhteestani hiihtoon tässä
kohtaa, koska näillä nurkilla on omien ensimmäisten suksieni oston vuosipäivä. Päivä, jota en kadu!

Sinulle tehty uusi kuntosaliohjelma saattaa rakastuttaa sinut kuntosaliharjoitteluun! Ota yhteyttä: atte@liikuntakeskusvoitto.fi

Atte Voitosta

ps. Voitossa on tulossa Suksi Voittoon -hiihtokoulut. Pysy kuulossa!

Avainsanat: 
Hiihto, välineet, Suksi Voittoon, hiihtokoulu

Liikuntakeskus Voitto

Terminaali

Tyrnäväntie 16
90400 Oulu

p. 044 988 0777
info@liikuntakeskusvoitto.fi

Jos sähköpostiisi ei vastata yhden arkipäivän viivellä, niin jotain on pielessä. Tarkista roskapostisi ja soita meille tarvittaessa!

 

© Liikuntakeskus Voitto
www: WebWire

 

Avoinna
ma–su klo 05–23

Asiakaspalvelu
ma–to klo 15–19
pe klo 11–14

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Tilaa uutiskirje!

Sähköpostiosoite