Skip to content

Mikä saa sinut liikkeelle?

Moikka!

Istumisen määrä elämässäni kasvoi huomattavasti viime syksynä, kun aloitin fysioterapiaopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Useaan kertaan olen kummastellut sitä, kuinka paljon istumme koulussa. Toki istumista tulee lähinnä teoriatunneilla, kun taas käytännön tunnit menevät eri menetelmiä harjoitellessa ja istuminen vähenee. Usein silti on päivän jälkeen fiilis myös sen mukainen, että on taas tullut istuttua.

Tiedätkö sen tunteen, kun työ- tai koulupäivän jälkeen iskee väsymys ja ristiriitaiset fiilikset? Olet istunut jo koko päivän ja toisaalta haluttaisi lähteä liikkumaan tai ulkoilemaan. Sohvan vetovoima on kuitenkin vahva ja ristiriitaisin fiiliksin mielesi tekee silti vain maata loppuilta Netflixiä katsellen. Energiatasot ovat alhaalla ja
liikkeelle lähteminen ei innosta, MUTTA liikkuminen tässä kohtaa voisi olla juuri se paras vaihtoehto!

Mistä siis ammentaa se voima, joka saa sinut liikkeelle?

Toiselle liikkeelle laittavana voimana voi olla vaikka kaveri, joka pyytää mukaan ulkoilemaan. Kaksinhan on aina mukavampaa! Toiselle syy liikkumiseen voi olla oman hyvinvoinnin lisääminen. Toiselle näin kevään kynnyksellä luonnosta ja auringosta nauttiminen. Eri syitä on niin paljon kuin on liikkujiakin, mutta jokainen on yhtä pätevä!

Tärkeintä on se, että vaikka liikkumaan lähteminen ei sinulle ehkä juuri siinä hetkessä ole maailman ihanin ajatus, on se todennäköisesti sitä myöhemmin. Kun teemme pitkäjänteisesti töitä sellaisten asioiden eteen, jotka ovat meille merkityksellisiä, niin tuottavat ne meille ennen pitkää hyvää oloa.

Kun olet levon ja liikunnan ristitulessa, kysy itseltäsi seuraavaa:
Miltä minusta tuntuu liikkumasta palatessani? Harmittaako minua jälkikäteen, että lähdin? Jos liikkeellelähtöä todella harkitsee, yleensä siihen löytyy myös tarvittava energia. Tällöin sinun ei tarvitse edes miettiä. Ajatusten sanominen ääneen saa näkemään ne eri valossa ja saattaa ratkaista monta ongelmaa.

Kannattaa siis rohkeasti miettiä, mitä minä hyödyn liikkeelle lähtemisestä. Hyöty ei välttämättä edes liity liikkumisen tuomiin terveysvaikutuksiin, vaan voi tosiaan toimia esimerkiksi sosiaalisena tapahtumana hyvän ystävän kanssa tai rauhoittumisena luonnossa liikuskellessa. Ota siis itsellesi hetki ja pohdi mitä voisin tästä saada. Usein
(ainakin itsellä) liikkeelle lähtemisen tuomat hyvän olon tai aikaansaamisen tunteet voittavat paikalleen jäämisen.

Atte Paija

Ps. tätä kirjoittaessa ulkona paistoi ihanan kutsuvasti aurinko! -> Ulos
Timo Jutilan sanat korvissa soiden: ”Nyt naatitaan!”

Avainsanat: 
liike, istuminen, aktivaatio

Tutustu valmennuksiimme ja ota yhteyttä!


Personal training

räätälöityä valmennusta juuri Sinulle

Lue lisää..


Duo-valmennus

valmennusta sinulle ja kaverillesi

Lue lisää..


Voittoryhmä-valmennukset

valmennusta suosituissa pienryhmissä

Lue lisää..


Yritys-valmennus

valmennusta yritysporukalle

Lue lisää..

Uusimmat blogissa

30.09.2019

Terveellisen ruokailun ja painonpudotuksen ABC

25.09.2019

Harjoittelu raskausaikana

18.09.2019

Back to school!

20.08.2019

Rytmi

Liikuntakeskus Voitto

Terminaali

Tyrnäväntie 16
90400 Oulu

p. 044 988 0777
info@liikuntakeskusvoitto.fi

Jos sähköpostiisi ei vastata yhden arkipäivän viivellä, niin jotain on pielessä. Tarkista roskapostisi ja soita meille tarvittaessa!

 

© Liikuntakeskus Voitto
www: WebWire

Voitto avoinna kulkukortilla ma–su klo 05–23

Asiakaspalvelu ma–to klo 15–19  ja pe klo 11–14

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Tilaa uutiskirje!

Sähköpostiosoite