Oikein vai väärin? | Liikuntakeskus Voitto Skip to content

Oikein vai väärin?

Oikein vai väärin? 

Kun tekee elämässä päätöksiä, joutuu aina pohtimaan, onko päätös oikea vai väärä. Pohdintaa ohjaavat järki ja tunteet, ja aina on mahdollista, että päätös osoittautuu vääräksi. Mitä jos päätöstä katuu ja tehty valinta olikin väärä. Voi olla myös niin, että elämäsi tilaisuus oli ja meni. Sitä olisi ehkä kaivannut ripauksen rohkeutta tai läheisen tukea valinnalle. Toisaalta päätös voi myös osoittautua oikeaksi ja vaikuttaa koko loppuelämään suuresti ja positiivisesti.

Minun elämäni ehkäpä isoin ja myös paras päätös oli irtautua psykiatrisesta hoitotyöstä vuonna 2006. Minulla oli todella pahoja sisäilmaoireita ja sairastelua oli jatkunut jo monta vuotta. Astmalääkkeet oli nostettu ihan tappiin, mutta lääkityksestä ei ollut lainkaan apua. Kolmen viimeisen työvuoteni sairaslomat olivat sitä luokkaa, että Kelalta soitettiin ja ehdotettiin osittaiselle sairaseläkkeelle jäämistä. Olin 29 vuotias. Asuntolainaa oli noin 100000€ ja meillä oli kaksi pientä lasta. Toki työ oli muutenkin raskasta. Enkä ollut ikinä ajatellut tekeväni sitä koko työuraani.

Kun sitten löysin kahvakuulan netistä, se mullisti maailmani. Tajusin nopeasti, että nyt on aika ottaa se iso askel ja alkaa yrittäjäksi. Varasin ajan eräästä julkisesta yritysneuvonnasta, paikassa kun sattui olemaan tuttu työntekijä. Siellä naurettiin minun idealleni. Onneksi se vain lisäsi intoa, vaikka eihän siinä ajatuksessa oikeasti mitään järkeä ollut. Rautainen pallo jossa on kahva ja sillä pitäisi tienata. Ja alkaa yrittäjäksi vailla minkäänlaista aikaisempaa yrittäjäkokemusta. Tein kuitenkin monta asiaa oikein. Verkostoiduin. Uskalsin esiintyä julkisesti ja höpöttää kahvakuulasta kaikille. Olin viime viikolla puhumassa Ely-keskuksen tilaisuudessa. Salovaaran Lauri sanoi siellä ohjeena aloittelevalle yrittäjälle, että keskity tekemään vain yhtä asiaa ja tee se maailman parhaalla tavalla. Juuri sitä minä yritin. Olla maailman paras kahvakuulan kanssa.

Ajattele omaa elämääsi. Ja omaa hyvinvointiasi. Tee päätös siitä, että kiireisessä arjessa otat aikaa liikkumiselle. Ja jos et vielä liiku, aloita nyt. Lihaskuntoharjoittelu ja kropan fyysinen kuormittaminen on erittäin järkevää. Sitä kannattaa tehdä säännöllisesti ja vaikka meillä Voitossa. Liikunnan aloittaminen voi olla sinulle se maailman paras päätös.

Tuomo

ps kyseisen kuvan on ottanut maailman paras JYP-kuvaaja Jiri Halttunen Kunnonlaivalla

 

Tutustu valmennuksiimme ja ota yhteyttä!


Personal training

räätälöityä valmennusta juuri Sinulle

Lue lisää..


Duo-valmennus

valmennusta sinulle ja kaverillesi

Lue lisää..


Voittoryhmä-valmennukset

valmennusta suosituissa pienryhmissä

Lue lisää..


Yritys-valmennus

valmennusta yritysporukalle

Lue lisää..

Uusimmat blogissa

11.11.2019

Yritysvalmennus

07.11.2019

Pienillä teoilla ”Kohti ääretöntä ja sen yli!”

30.09.2019

Terveellisen ruokailun ja painonpudotuksen ABC

25.09.2019

Harjoittelu raskausaikana

Liikuntakeskus Voitto

Terminaali

Tyrnäväntie 16
90400 Oulu

p. 044 988 0777
info@liikuntakeskusvoitto.fi

Jos sähköpostiisi ei vastata yhden arkipäivän viivellä, niin jotain on pielessä. Tarkista roskapostisi ja soita meille tarvittaessa!

   

© Liikuntakeskus Voitto
www: WebWire

Voitto avoinna kulkukortilla ma–su klo 05–23

Asiakaspalvelu ma–to klo 15–19 
ja pe klo 11–14

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Tilaa uutiskirje!

Sähköpostiosoite