Skip to content

Mikko Törmälehto

Olen 34 vuotias valmentaja. Olen toiminut liikunnanohjaajana niin Suomessa kuin ulkomaillakin sekä useiden eri yritysten henkilöstön valmentajana. Liikuntakeskus Voitossa toimin valmennusvastaavana. Tämän lisäksi työskentelen Trainer4You:n kouluttajatiimissä ja koulutan personal trainereita ympäri Suomen. Voitossa valmennan niin elämäntapamuutosta tavoittelevia, painonpudottajia, lihasmassan kasvattajia kuin vamman kuntouttajiakin. Lisäksi asiakkaanani on yksi kansainvälisen tason kilpauimari. Valmentamisen lisäksi erityisosaamiseeni kuuluu vahva luento-osaaminen. Luennoin aktiivisesti eri yrityksissä kuin myös erilaisissa yleisötilaisuuksissa.

Terveys ja hyvinvointi ovat minulle tärkeitä arvoja. Lisäksi jatkuva oppiminen ja itseni kehittäminen on intohimoni. Tavoitteenani onkin käyttää päivittäin vähintään puoli tuntia ammattikirjallisuuden lukemiseen, äänitiedostojen kuunteluun tai muuhun opiskeluun. Tällä hetkellä opiskelen työni ohessa käyttäytymistieteitä, mm. hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Vuosien varrella olen suorittanut vinon pinon erilaisia liikunta- ja hyvinvointialan tutkintoja sekä kartuttanut osaamistani monipuolisella valmennuskokemuksella.

Pyrin elämään kuten saarnaan eli minulle on tärkeää noudattaa itse samoja oppeja, joita myös asiakkailleni annan. Harrastan monipuolisesti liikuntaa kuntosaliharjoittelusta hiihtoon. Lisäksi vapaa-aikaani kuuluu kitaransoittoa, lukemista ja kesäisin moottoripyöräilyä.

Lisätietoja Voiton valmennuksista:

mikko@liikuntakeskusvoitto.fi

info@liikuntakeskusvoitto.fi

Facebookissa: Valmentaja Mikko Törmälehto

Instagramissa: tormalehtomikko

Tutkinnot:

  • Liikunnanohjaaja (YAMK), Valmennuksen koulutus, Vierumäki Suomen urheiluopisto, 2016-
  • NLPTrainer I ja II, True Hearts NLP-Finland, 2016.
  • Liikuntatieteiden maisteri, (LitM) Jyväskylän yliopisto, 2013.
  • Liikunnanohjaaja (AMK), Rovaniemen ammattikorkeakoulu (erikoistunut valmennukseen), 2008.
  • Ravintovalmentaja, Trainer4You, 2016.
  • Valmentajan ammattitutkinto, Santa Sport Lapin urheiluopisto, 2008.
  • Personal trainer, Trainer4You.
  • Terveystieteiden perus- ja aineopinnot, Oulun yliopiston avoin yliopisto.

 

Varaa veloitukseton konsultaatio

 

wrap

Tutustu valmennuksiimme ja ota yhteyttä!


Personal training

räätälöityä valmennusta juuri Sinulle

Lue lisää..


Duo-valmennus

valmennusta sinulle ja kaverillesi

Lue lisää..


Voittoryhmä-valmennukset

valmennusta suosituissa pienryhmissä

Lue lisää..


Yritys-valmennus

valmennusta yritysporukalle

Lue lisää..

Liikuntakeskus Voitto

Terminaali

Tyrnäväntie 16
90400 Oulu

p. 044 988 0777
info@liikuntakeskusvoitto.fi

Jos sähköpostiisi ei vastata yhden arkipäivän viivellä, niin jotain on pielessä. Tarkista roskapostisi ja soita meille tarvittaessa!

 

© Liikuntakeskus Voitto
www: WebWire

 

Avoinna
ma–su klo 05–23

Asiakaspalvelu
ma–to klo 15–19
pe klo 11–14

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Tilaa uutiskirje!

Sähköpostiosoite