Ammattiapuun kannatti satsata!

Sanna sai valmennuksesta paljon enemmän kuin muutaman miinuskilon


Mikä sai sinut innostumaan elämäntapamuutokseen tähtäävästä valmennuksesta?
- Lähdin valmennukseen, koska halusin saada kropan kuosiin. En tykännyt peilikuvastani ja kiloja oli kertynyt jokunen liikaa. Kaipasin säännöllistä liikuntaa ja siihen jostain motivaatiota, kun sitä ei tuntunut oikein löytyvän, ajattelin, että sitten sitä löytyisi kun kalenterissa on tietyt ajat treenille. Ruoka-asioihin halusin myös jotain järkeä.

Takana on yhdeksän kuukauden mittainen matka, mitä jäi käteen?
- Sain valmennuksesta juuri sen mitä toivoin: motivaatiota liikkumiseen ja ruokaremonttiin. Pienryhmä toimi mulle hyvin, koska oli valmentajan tuen lisäksi tarjolla vertaistukea, mikä on vähintään yhtä tärkeää. Opin myös tekemään asioita salilla oikein, eli siihenkin löytyi lisää järkeä. Myös useammasta liikakilosta pääsi eroon, vaikka lopulta sillä ei ollutkaan niin paljon väliä, kuin lähtötilanteessa. Tärkeämmäksi muodostui se, että kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvoi huomattavasti.

Mitä sanoisit henkilölle, joka vielä harkitsee valmennukseen lähtemistä?
-Suosittelen ryhmää lämpimästi, jos on esim. liikunnan ilo hukassa tai ylipäätään tarvii apua oman hyvinvointinsa parantamiseen. Terveyteen sijoitetut eurot ei mee ikinä hukkaan!


Sanna (oikealla) ja Heidi taittoivat yhdessä yhdeksän kuukauden mittaisen valmennustaipaleen.