Treeneissä heräsi koko keho

VoittoStartti antoi Maaritille ja Karille paitsi yhteisen harrastuksen myös säännöllisen ja tavoitteellisen treenirytmin


Lokakuussa 2021 Maarit Suokas-Alanko ja Kari Alanko avasivat ensimmäisen kerran Voiton oven. Asiakaspalvelussa ei ollut juuri sillä hetkellä ketään paikalla, joten he päättivät kävellä peremmälle katsomaan näkyisikö henkilökuntaa salin puolella. Taukotilasta löytyi juuri ruokailemassa ollut valmennusvastaava Joonas.

- Tuli heti tosi kotoisa ja tervetullut olo, kun Joonas lähti siltä seisomalta esittelemään meille Voiton tilat, muistelee Maarit.

Pariskunta oli muuttanut Ouluun toukokuussa. Kesä oli mennyt pyöräillessä, lenkkeillessä ja uidessa, mutta syksyn tullen he olivat päättäneet aloittaa sisäliikuntakauden kuntosalilla.

- Selailtiin nettiä, katsastettiin Oulun salitarjontaa ja taidettiin käydä tutustumassa jollain toisellakin salilla. Valitsimme Voiton, koska ensivaikutelma oli todella mukava, leppoisa ja mutkaton, toteaa Kari.
- Ja syy miksi olemme täällä edelleen on se, että tänne on helppo tulla omana itsenään. Siitä tunteesta pääsi heti alussa eroon, että ei kehtaisi tulla. Täällä on hyvä valikoima kaikkea, mukava ilmapiiri ja ystävällinen henkilökunta, lisää Maarit.

​​​​​​​Esittelykierroksella kävi ilmi, että Voitossa oli pian alkamassa kahden kuukauden mittainen VoittoStartti -ryhmävalmennus, josta molemmat innostuivat.
- Omatoimista salitreeniä tuli tehtyä noin vuoden verran asuessamme Etelä-Afrikassa, mutta ohjatusta treenaamisesta meillä ei ollut aiempaa kokemusta. Tuntui oikein hyvältä ajatukselta lähteä ryhmään, jossa saisi säännölliset viikkotreenit ammattilaisen ohjauksessa, ja samalla tiettyyn aikaan sidotut yhteistreenit toisivat hyvää rytmitystä Suomen arkeen syksyn pimeyden keskelle, Kari summaa.

Kysyttäessä voisiko VoittoStarttia suositella ja miksi, löytyy molemmilta monta hyvää syytä.
- Laitteet tulevat tutuiksi, eikä ole yhdentekevää miten liikkeet tekee. Valmennuksessa liikeradat ja tekniikka hiotaan kohdalleen, tuumii Kari. - Esimerkiksi Trap bar -maastavedossa minulle tuli ahaa-elämys, miten suuresti tekniikka vaikuttaa. Eihän sitä tankoa käsivoimilla nostetakaan! naurahtaa Maarit.

Valmentajalle molemmat antavat yhdestä suusta täyden kympin.
- Joonas on ihan huippuammattilainen ja todella pätevä ohjaaja. Hän huomioi treeneissä hyvin erilaiset ihmiset ja osasi auttaa jokaista. Lisäksi hänellä on tosi ystävällinen asenne.

- Tilattiin hiljattain Joonakselta uudet saliohjelmat, että kyllä treenaaminen on nyt tullut pysyväksi harrastukseksi. Ja kun on selkeä ohjelma, ei tule vain haahuiltua salilla, Kari toteaa.
- Ja kun ikää tulee, lihaskunnon merkitys vain korostuu entisestään. Ryhmäliikuntatuntejakin voisi kokeilla lähitulevaisuudessa, lisää Maarit.


Haluatko sinäkin oppia käyttämään kuntosalilaitteita ja hallitsemaan treenitekniikat? Haluatko säännöllisyyttä ja tavoitteellisuutta treeneihisi?

Tule mukaan seuraavaan VoittoStarttiin syksyllä 2022!